torstai 21. joulukuuta 2017

Yhteydet kylistä Nummelaan

Blogissa olemme aiemmin kertoneet joukkoliikennesuunnitelman mukaisesta palvelutasoehdotuksesta Nummelan ja pääkaupunkiseudun välisille vuoroille. Tässä postauksessa kuvaamme ehdotusta kylien joukkoliikennetarjonnasta. Kylillä tarkoitetaan Jokikuntaa, Vanjärveä, Oinasjokea, Olkkalaa, Vihtijärveä, Haimoota, Tervalampea, Huhmarnummea ja Hiidenrantaa.

Haluamme edelleen korostaa, että joukkoliikennesuunnitelmassa kuvattu palvelutaso on sitä vähimmäistarjontaa, jonka kunta sitoutuu turvaamaan. Markkinaehtoisesti tarjontaa voi olla enemmänkin. Kylien yhteyksien osalta olennaista on myös se, että palvelutasoluonnoksessa kuvattu tarjonta ei vielä sisällä koululaisliikennettä. Seuraavassa kuvattujen yhteyksien lisäksi tarjotaan siis maksuttomaan koulukuljetukseen oikeutetuille oppilaille kuljetukset, jotka mahdollisuuksien mukaan järjestetään kaikille avoimena joukkoliikenteenä.

Palvelutasoehdotuksen mukaan kylät kytkeytyvät Nummelaan arkisin vuoroilla aamuisin noin klo 6, 7 ja 8 sekä iltapäivisin paluuvuoroilla klo 16, 17 ja 18. Tarkoituksena on, että vuorot palvelevat sekä Nummelaan kohdistuvaa liikkumistarvetta, että liityntäliikenteenä Nummela – pääkaupunkiseutu -vuoroille. Lähtöajat kylistä ja paluuajan kyliin pyritään sovittamaan niin, että vaihtoyhteys on sujuva. Tavoitteena on siis mahdollistaa joukkoliikenteen käytön työmatkoille Nummelaan ja pääkaupunkiseudulle. Lisäksi tavoitteena on, että vuoroilta on vaihtomahdollisuus muiden suuntien yhteyksiin, kuten Lohjalle ja Karkkilaan.

Palvelutasoehdotuksessa ei oteta vielä kantaa linjojen tarkempiin reitteihin. Sen jälkeen kun palvelutaso on suunniteltu, voidaan vuoroja suunnitella tarkemmin reittien ja aikataulujen osalta.
Palvelevatko ehdotetut yhteydet arjen liikkumistarpeitasi Vihdin kylistä? Millainen olisi mielestäsi sopiva yhteyksien minimitaso esimerkiksi viikonloppu- ja kesäliikenteessä? Jos voisit taata Nummelan ja kylien välisessä joukkoliikenteessä yhden edestakaisen vuoroparin viikonloppu- ja kesäliikenteeseen, miten meno- ja paluuvuorot siinä ajoittuisivat?

48 kommenttia:

  1. Muistakaa nyt hyvänen aika, että sinne kylille halutaan täältä keskustastakin. Nummelassa asuvana haluaisin päästä myös kirkonkylän palveluiden ka hatärrastusten pariin julkisilla. Leffat, museo ym jää kokonaan käymättä kun ei sinne pääse. Samoin lasten harrastuksia olisi tarjolla, mutta ei pääse bussilla niin ei sitten käytetä. Yhdellä viikko vuorollaan tuosta ei millään saa houkuttelevaa vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä meidän nuorilla on tarvetta päästä illalla pois Hiidenrannasta bussilla josta voi vaihtaa Veikkolan menevään bussiin. Harrastukset 4 krt. Viikossa siellä. Kirkolle olisi myös hyvä nuorten päästä leffaan. Viikonloppuvuorot kuntoon myös. Kesälläkin voi olla tarvetta mutta pyörälläkin pääsee.käyttäisimme varmasti kaupassa ym. Käynteihin

    VastaaPoista
  3. Ne jotka ovat sinne kylille muuttaneet ovat sen hyväksyneet että joukkoliikennettä ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tästä on kyse. On täyttä huuhaata kuvitella että busseja voitaisiin tuolla kylissä ajella ilman että liikennöitsijä tekee persnettoa.

      Poista
    2. Kun muutin Hiidenrantaan täältä pääsi ja tänne pääsi, se oli yksi ehto muutolle jotta pystyy kulkemaan töihin Helsinkiin, nyt on asiat hiukka toisin. En ole tyytyväinen ollenkaan.

      Poista
    3. Ok, tuo Hiidenranta on vähän eri asia, tuohan en enemmän Nummelan lähiö. Luulisi Hiidenrannassa olevan matkustajia jo sen verran että bussilinja kannattaa. Tulisi bussi vaikka Lohjalta Hiidenrannan kautta Nummelan assalle aamuisin ja iltapäivällä toiseen suuntaan jotta töissäkäynti Hesaan onnistuu.

      Kommentillani persnettoa tekevistä linjoista tarkoitin lähinnä näitä Jokikuntia, Takasiippoita, Haimoita ja mitä näitä nyt on, joissa ei tasan tarkkaan ole tarpeeksi matkustajia, mutta jonne ollaan nyt ilmeisesti veronmaksajien piikkiin lupaamassa busseja.

      Poista
    4. Kylissä on asuttu aika pitkään, välillä paremmilla ja välillä huonommilla palveluilla. Turha riidellä.

      Poista
    5. Kylillä on veronmaksajia ja kuntalaisia siinä missä taajamissakin. Yhtä lailla heidän veromaksuistaan rahoitetaan Nummelan katuvaloja tai Ojakkalan katuaurauksia. Joten ihan turha kitistä; joukkoliikenne kuuluu kaikille, siinä missä terveyspalvelutkin. Luulisi taajamissa olevan sen verran porukkaa, että markkinaehtoisellekin liikenteelle on sijaa? Nyt järki käteen ja turha hyökätä muualla kunnassa kuin omassa kylässä/taajamassa asuvia kohtaan. Kaikilla on samanlaiset oikeudet vaatia itselleen joukkoliikennettä.

      Poista
    6. Tuo kommentti "kaikilla on samanlaiset oikeudet vaatia itselleen joukkoliikennettä" on mielenkiintoinen. Miksi vain joukkoliikennettä? Miksei muitakin taajamien palveluita? Jos joku esim. Jokikunnassa haluaa lähikauppaa kävelymatkan päähän kotoa, eikö sellainenkin pitäisi veronmaksajien piikkiin järjestää? Eli vihtiläiset veronmaksajat maksamaan Keskolle siitä että perustaa uuden ruokakaupan Jokikuntaan, ihan sama tuleeko persnettoa kauppiaalle vai ei, veronmaksajat kustantaa! Ja onhan liikunta sentään ihmisen perusoikeus, jo terveydenkin kannalta. Eli välittömästi Jokikuntaan oma Jäähalli! Ja katettu kupla futiksen peluuseen. Ja pitäähän Jokikunnassa tietenkin terveyskeskus olla, ei voi kuvitella että sairastuneita lähdetään kuskaamaan kauemmas, mites jos tulee äkkinäinen esim. sydänkohtaus, kyllä silloin Jokikunnassa pitää se sydänkirurgian erikoisyksikkö olla. Kyllä tuo on tärkeämpää kuin joku bussilla ajelu, eikö? Eli kaikki kaupunkimaiset palvelut heti kaikkiin kyliin veronmaksajien piikkiin, eikö niin?

      Koska tätähän se tarkoittaa jos lähdetään tälle tielle, että kuka tahansa joka omasta vapaasta halustaan päättää asua haja-asutusalueella voi alkaa veronmaksajien piikkiin vaatimaan sinne palveluita.

      Poista
    7. Ajatus joukkoliikenteestä ilman joukkoja on absurdi.

      Poista
  4. Yhteys Vihtijärveltä Nummelaan ja sieltä pääkaupunkiseudulle ei palvele työmatkalaisia. Kilometreissä ja minuuteissa mitattuna työmatka tekisi näin aikamoisen mutkan. Vihtijärveltä on Helsinkiin lähes sama matka kuin Nummelasta. Miksi siis kukaan kulkisi yli 30km väärään suuntaan, vaihtaisi bussia ja lähtisi sitten vasta työpaikkaa kohti? Ainoa realistinen reitti julkisilla (tai yhtään millään!) Vihtijärveltä pääkaupunkiseudulle on Lopentietä pitkin Klaukkalan läpi. Nummela on lisäksi vihtijärveläisen kannalta väärä suunta joka tavalla: työt, harrastukset, koulut ym. eivät ole Nummelassa eivätkä ne siirry sinne mahdollisten bussilinjojen myötä. Esimerkiksi ruokakauppa löytyy Klaukkalasta, Rajamäeltä ja Röykästä (kaikki nämä siis vihtijärveläisen kannalta oikeassa suunnassa) lähempää kuin mistään päin Vihtiä. Samaten lukiot ja ammattioppilaitos löytyvät tästä oikeasta suunnasta reilusti lähempää kuin Nummelasta. Ehdotetun kaltainen parannus kylien julkiseen liikenteeseen on Vihtijärven kannalta ainoastaan näennäinen.
    Tätä kirjoittaessani istun bussissa, joka menee tänään viimeisen kerran Vihtijärvelle. Helmikuussa aamubussini lakkaa kulkemasta. Kyllä me aikuiset vielä jotenkin saamme tässä surkeudessa asiamme järjestettyä (ajetaan siis autoillamme töihin), mutta miten käy naapurinpojan, joka ei ilmeisesti helmikuusta alkaen tulee myöhästymään päivityäin toisen asteen opinnoistaan? Tässä ei siis ole kyse pelkästään siitä, että olisi kiva päästä joskus leffaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karkkila-Vihtijärvi-Klaukkala-Helsinki ?? Kustannusten minimoimiseksi kannattanee katsoa mahdollisen linjan molemmat päät.

      Poista
  5. Kylillä ollut joukkoliikennettä! Ja on vieläkin, mutta Hiidenrannan lisäksi tulee edelleen huomioida koko Vesikansa-Niemenkylä sekä Myllylampi! Usein voisi olla rengaslinja paras vaihtoehto liikenteen täydentäjänä! Samalla voisi olla syöttöliikenne myös 110 tien eli Turunvaltatien ja Vesikansantien - Lehmijärventien risteykseen, josta nopea, suora yhteys Helsinkiin.

    VastaaPoista
  6. Haimoosta tai Vihtijärvestä puhumattakaan on järjettömän pitkä matka painaa Nummelaan ja siitä stadiin. Verorahojen hukkaanheittoa moinen. Kunta pääsee taksikyydeillä halvemmalla. Kehittäkää vaikka kimppakyytisetelit, kutsuohjattavat taksit, yhdistäkää kyytejä koulukyyteihin. Bussien ajaminen mestoihin, joissa ei ole joukkoja eikä siis perusteita joukkoliikenteelle on väärin! Vihtijärven suunnassa kannattaa ehdottomasti heiroa yhteistyötä Nurmijärven kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ideoita minusta, mutta kyllä Vihdin monituhatpäiselle haja-asutusalueidenkin asukkaiden joukolle voi uusia tarpeita synnyttää. Onko Suomessa paljoa Vihtiä parempia kuntia minibussikokoisen perustason liikenteen järjestämiseksi? Eiköhän tällainen ainoastaan paranna Vihdin taloutta.

      Poista
  7. Hiidenrantaan rakennetaan kokoajan lisää asuntoja, uusi asuinalue tulossa Maaniitynlahteen ja asutusta Vesikansassa. Ihmeellistä on, että lapset eivät pääse täältä harrastuksiin, muuten kuin vanhempien kyydeillä. Kyllä täältä luulisi kyytiläisiä löytyvän. Mielellään täältä Espooseen ja Helsinkiin pääsisi busseilla ja takas! Kauppaakin tänne odotellaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Heidi Virtasen kanssa Hiidenrannasta. Sen sijaan että haahuillaan näiden Herrakuntien, Haimoiden ja Moksien kanssa (jonne ei koskaan saada liiketaloudellisesti kannattavaa bussiliikennettä), kannattaisi keskittyä järkevän bussiliikenteen pystyttämiseen Nummelan-Ojakkalan taajamalueelle. Esim. Ojakkala-Lankila-Keskusta voisi mennä yksi bussi ja Tuohivehmaa-Hiidenranta-Keskusta toinen. Kuvittelisin että jos vuoroväli olisi järkevä noihin voitaisiin saada riittävästi matkustajia jotta homma kannattaa.

      Poista
  8. Lähimmät palvelut ja toisen asteen oppilaitokset Vihtijärveltä käsin sijaitsevat Nurmijärvellä (poliisi kirkonkylässä, ammattikoulu Perttulassa, lukio ja terveysasema Klaukkalassa jne.) Myös useimmat harrastukset on helpompi tavoittaa Nurmijärveltä, kuin Vihdistä käsin (musiikkiopisto, NuVoli, kansalaisopisto, NJS jne.). Tähän saakka linja-autoliikenne on ollut ok, mutta Lopentietä kulkevia vuoroja valitettavasti lakkautetaan jatkuvasti. Joitakin kyläläisiä käy Nummelassa töissä, osa vaihtelevin työajoin. En tiedä kannattaako paukkuja uhrata Vihtijärven ja Nummelan väliseen linja-autoliikenteeseen. Ennemminkin jonkinlaisen kutsutaksisysteemin kehittämiseen Vihtijärven ja Nurmijärven liikenteen/Röykän välille. Vihdille taloudellisesti edullisin vaihtoehto myös tässä asiassa olisi todennäköisesti luopua Vihtijärvestä. Verotulot tulisi suunnata kuntaan, jonka palveluja kansantaloudellisesti edullisimmin käytetään. Hienoa, että joukkoliikenteen kehittämisessä kohteliaasti otetaan huomioon myös kunnan kaukaisin kolkka, kiitos siitä.

    VastaaPoista
  9. Henkilöraideliikenteen henkiin herättämineen Nummelan ja Hyvinkään väliselle olemassa olevalle radalle helpottaisi Nummelan (ja tietysti Hyvinkään kaupungin) saavutettavuutta Vihtijärven, Selkin, Otalammen, Ojakkalan ja ehkä Haimoonkin näkökulmasta. Tässäkin tapauksessa kutsuliikenneperusteinen yhteys olisi ehkä järkevää.
    Ja kyllä, ymmärrän hyvin, että on vielä tässä vaiheessa utopiaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Yhdistettynä Vihdin kautta kulkevaan Tunnin junaan (Helsinki-Turku) loisi jo aika hyvän raideliikenteen tälle suunnalle.

      Nyt siis pitäisi vauhdittaa Hanko-Hyvinkää -junaradan sähköistämistä etteivät suunnitelmat vanhennu enää uudestaan. Ja voisikohan Vihti aloittaa radanvarren entisten asemaa-alueiden uudelleen kaavoittamisen jo nyt?

      Poista
  10. Eikös Ojakkala ole kylä? Sieltäkään/sinnekään ei juuri julkisilla pääse.

    VastaaPoista
  11. Ojakkala, Herrakunta, Moksi, Siippoo, Otalampi ? Kirkonkylääkään ei ole mainittu. Saisimmeko blogiin selvityksen siitä, millä perusteilla "kylät" on valittu ja millaisia reittejä ajateltu ajettavan? Herrakuntalaisena en osaa vastata esitettyyn kysymykseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tehdään jako kylät<->taajamat. Uskon että liikenteen järjestäminen esim. Olkkalaan&Haimooseen palvelee myös esim. Herrakuntaa, Moksia ja Siippoota kun reitit kulkevat niiden läpi tai läheltä.

      Poista
  12. Joukkoliikenne ja Vihti eivät sovi samaan lauseeseen muuta kuin standup-rutiinissa.
    Joka aamuista liikenneruletti missä 500 autoa tiputtaa yhden tai kaksi oppilasta koulukeskukseen tai Nummelan koululle on typerää ja aihueuttaa ruuhkaa sekä vaaratilanteita liikenteessä, mutta kun vaihtoehtojakaan ei ole niin minkä teet.
    Kunta voisi järjestää kyydityksen koululaisille sellaisella hinnalla että omalla autolla ei kannata pyöriä kylillä koululaisen kanssa. Samaan kyytiin voi ottaa työpaikkamatkailijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä täysin vastakkaista mieltä.

      Vihti ja joukkoliikenne sopivat paremmin yhteen kuin 90% Suomen kuntien kohdalla: Vihdillä on valtava potentiaali pääkaupunkiseudun väestö- ja matkailukasvukuntana. Uskon myös, että joukkoliikennettä vastustamalla ammut vain omaan nilkkaan koska sen lisääntymisestä hyötyvät paljon myös koululaiset. Parempi niin päin kuin täyteen ahdettujen (omana aikanani 5-10 vuotta sitten oli toisin mutta on kuulemma muuttunut) koulutaksien kohdalla.

      Poista
  13. OLKKALA: oleellista omalle perheelle olisi juuri nuo
    - klo 7-8 yhteydet Nummelaan ja sitten
    - klo 16-17-18 takaisin - kun olisi edes joku niistä.

    Kun tänne muutettiin, nuo yhteydet olivat olemassa, mutta eipä niitä pk-seudulla autolla töissä käyvänä kaivannut. Nyt omille ja kylän nuorille nuo yhteydet ovat tärkeitä II asteen opintoihin.

    Toivottavasti sellaisia saadaan jatkossa(kin), kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. Olkkalasta ei pääse enää edes kirkonkylälle puhumattakaan nummelasta tai karkkilasta tai helsingistä. Jos ‘joukot‘ovat pieniä niin bussitkin voisivat olla energiakulutuksen ym kannalta edullisimpia minibusseja, kuten monissa muissa maissa.

      Poista
  14. Kun yhdessä vaiheessa itsekin olin tekemisissä koulukuljetusten kanssa, jäi mieleen, että reittejä uusimalla voisi saada sekä paremman palvelun että kannattavampaa liikennöimistä?
    Se toki edellyttäisi täällä perämetsissä luopumista niistä perinteisistä linjoista ja reviireistä - ehkä vaatisi myös oppilaaksiottoalueiden uudelleen miettimistä. Jos sillä saataisiin eri-ikäisille kuljetusten tarvitsijoille paremmat palvelut (ja sujuvat koulumatkat peruskoululaisille, ennen kaikkea), niin tuntuisi miettimisen arvoiselta.
    Tässä tulee itselle mieleen nimenomaan nämä Vihtijärvi-Haimoo-Moksi-Herrakunta-Olkkala seudut, joiden elämää vähän on joltain kulmalta oppinut ymmärtämään 20 vuoden aikana. Olisiko se samanlaista muuallakin Vihdissä, ehkä?

    VastaaPoista
  15. Otalammelta Nummelassa lukiossa käyvien osalta koulupäivien päättymisen ja linja-autovuorojen yhteen sovittaminen olisi tarpeen, jotta oppilaan ei tarvitse lähteä kesken tunnin tai joutua odottamaan seuraavaa vuoroa yli kahta tuntia. 14.30 Luksian pihasta lähtevä vuoro voisi lähteä Vihdin lukion läheltä ja ajaa Luksian kautta eteenpäin.

    VastaaPoista
  16. Kiitos kommenteista! Tässä käsiteltyjien "kylien" lisäksi joukkoliikennetta suunnitellaan tarjolle "taajamiin" eli Otalammelle, Ojakkalaan ja Vihdin kirkonkylään. Näihin palaamme piakkoin!

    VastaaPoista
  17. Pentti Saastamoinen2. tammikuuta 2018 klo 1.16

    Kiitos tarkennuksesta. Blogissa siis käytetään termiä "kylä" yleiskielestä poikkeavalla tavalla nimeämällä osa niistä "taajamiksi". Tämä tieto helpottaa lukemista. Toivottavasti saamme "piakkoin" myös tiedon siitä, miten väliin jäävien kylien (kuten Herrakunta, Moksi ja Siippoo) joukkoliikennetarpeet on ajateltu hoitaa. Tarvitaan siis tietoja myös reiteistä, ei vain päätepisteistä.

    VastaaPoista
  18. Osa Nummelaan tai Vihdin kirkonkylään menevät vuorot voisivat käydä Ojakkalan kautta niin täältäkin voisi päästä töihin ja jopa illalla kotiin. Myös vuoroja viikonloppuisin.

    VastaaPoista
  19. (Karkkila) - Siippoo - Helsinki vuoroja olisi tarpeen saada lisää työelämän ja koulunkäynnin tarpeisiin. Vanhaa Porintietä pitkin se palvelisi myös Otalampea.

    VastaaPoista
  20. 120 tietä pitkin Helsinkiin ja takaisin. Kumma kun on suora reitti Karkkilaan, mutta ajetaan Nummelan kautta. Otalammelle rakennettiin hieno tietoliikenne parkki, mutta ei ole liikennettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta kun ne matkustajat kulkevat juuri sieltä Nummelan seudulta. 120-tietä ajaneena olen tietoinen noista matkustajamääristä molemmissa suunnissa. Yhtiöt kyllä lisäävät vuoroja, jos on matkustajia kannattavaan liikennöimiseen. Kysymys onkin siitä että jos omat autot jätetään kotiin ja siirrytään bussiin, tulevat vuorot lisääntymään. Mutta se matkan kesto onkin sitten se ongelma verrattuna omaan autoon. Ei kilpailukykyinen!

      Poista

  21. Karkkila-Vihtijärvi-Helsinki ja paluu vastaavasti on yhteys, jota tarvitsen Vihtijärveltä - en ainakaan toistaiseksi tarvitse yhteyttä Nummelaan. Kuulin juuri,että 6.30 vuoro Rönnistä lopettaa toiminnan. Se on huono asia. Samoin vuosien kuluessa ovat loppuneet viikonloppuvuorot kokonaan sekä kesäajan vuorot Vihtijärvelle, Rönnin pysäkillekin olisi hyvä päästä kesälläkin ja takaisin Helsinkiinkin tai ainakin Klaukkalaan tai Kivistön juna-asemalle, joista pääsee eteenpäin. Julkistakin tarvitaan kaikilla ei ole autoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyseisessä vuorossa ei matkustajia Karkkilan ja Vihdin alueelta, Nurmijärven alueelta muun tarjonnan takia vasta Klaukkalasta kannattavaa liikennöintiä. Ei kannattavaa ajella 40km tyhjiä penkkejä ilman tukea.

      Poista
  22. Miksi Ojakkala ei ole kylien listassa?!

    VastaaPoista
  23. Haapakylä olisi hyvä olla linja-auto vuoroissa. Maanitunlahden valmistuminen tulee myös huomioida.

    VastaaPoista
  24. Omia ja tuttujen toiveita:

    Nummelasta Helsinkiin voisi olla yksi yövuoro esim. klo 02. Nyt ei viitsi pyytää stadilaisia kavereita istumaan iltaa, kun ei täältä pääse yöllä pois ilman autoa+ajokuntoa.

    Ojakkalasta voisi mennä enemmän työmatkavuoroja Vanhan Turuntien varteen. Ojakkalaan lisää liikennettä ylipäätään - tiedä vaikka parantaisi Auringonkehrän kysyntää.

    VastaaPoista
  25. Viikonloppuisin voisi tulla yöllä enemmän busseja helsingistä nummelaan. Yhden ja neljän vuorot ovat aina täynnä joten luulisi siinä välilläkin matkustajia riittävän.

    VastaaPoista
  26. Selkiin ei ehkä heti saada henkilöjunaa, mutta kutsuliikennettä voisi kehittää. Liikenneyhteyksistä ja mahdollisuuksista tiedottaminen on ollut huonoa, siihen kaivataan satsausta myös

    VastaaPoista
  27. Minä itse en saa vaikeasti kehitysvammaisten taksikorttia ja haluisin päästä bussilla uimaan Lohjalle tai Rajamäen uimahalliin joka oli tosi hyvä. Toivottavasti saisi viikonlopuksi joskus bussivuoron Lohja Rajamäen välille eli siis sellainen että menisi bussi vaan Hanko Hyvinkää tietä

    VastaaPoista
  28. Millainen on tuleva joukkoliikennetarjonta Vihdin Metsäkylän läpiajotiellä? Vanjärventie-Metsäkyläntie-Sipilänmäki-Vihti kk?
    terv vjh

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Uskon että olisi enemmän hyötyä kuin haittaa, että myös aamulla ajettaisiin yksi auto suurimpiin kyliin ja iltaisin sieltä pois.

    Siis esimerkiksi kello 6,8 ja 17 kyliltä pois ja klo 7,16 ja 18 kylien suuntaan sopisi paljon monipuolisemmin asukkaiden & matkailijoiden tarpeisiin ja lisäksi olisi loogisempi autojen reittien kannalta. Autoja ei tällöin tarvitsisi enempää vaan vähemmän eikä auton odottamisen tarve lisääntyisi kohtuuttomasti.

    - Paavo Jordman,
    käytän Vihdin sisäisiä linjoja arkisin 1-4 kertaa päivässä

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Vihdin joukkoliikenteen jatkosuunnitelmat

Vihdin joukkoliikenteen selvitystyössä on käyty läpi kunnan eri alueiden joukkoliikennetarjontaa, joukkoliikenteen kehittämistarpeita se...