perjantai 15. joulukuuta 2017

Kuulumisia Vihdin joukkoliikenneillasta


Vihdin joukkoliikenneilta pidettiin tiistaina 12.12. Vihdin lukiolla. Osallistujia oli mukana yli 50 - kiitos kaikille!
Illassa kuultiin Vihdin kunnan (Salla-Mari Rintala), palvelutasosuunnitelmaa laativan konsultin Sitowisen (Nina Frösén) ja liikennöitsijöiden (Matti Kirjavainen Pohjolan Liikenteestä ja Petteri Rantala OnniBus.comista) puheenvuorot, sekä yhteenveto taksien tervehdyksestä. Alkuperäinen tervehdys on tämän postauksen lopussa.
Joukkoliikenneillassa keskustelu kohdistui blogissakin esillä olleisiin teemoihin. Keskusteltiin mm. tarpeesta liikennöitsijästä riippumattomaan lippuun, Vihdin sisäisen liikenteen tarpeista, liityntäpysäköinnistä ja pääkaupunkiseudun yhteyksistä.
  • Liikennöitsijästä riippumaton lippu olisi tarpeen vaihtaessa bussia Nummelassa matkalla kylistä pääkaupunkiseudulle.
  • Vihdin sisäisen liikenteen osalta lähtökohtaisesti esitetyt palvelutasot hyväksyttiin, mutta keskustelua käytiin reiteistä. Palvelevatko esimerkiksi Jokikunnan, Vanjärven ja Olkkalan yhteydet Vihdin kirkonkylää? Millaista reittiä käytetään Vihtijärveltä ja Haimoosta Nummelaan?
  • Liityntäpysäköinti parantaisi mahdollisuuksia käyttää harvempaa joukkoliikenteen linjastoa. Tarvetta liityntäpysäköinnille tunnistettiin ainakin Vihdin kirkonkylälle, Velskolaan, Huhmariin sekä tien 110 ja Turun moottoritien varsiin. Nummelassa pysäköintipaikkoja tulisi olla nykyistä enemmän.
  • Pääkaupunkiseudulle tarvitaan nopeita yhteyksiä, jotka eivät käy Veikkolassa. Linjan päätepiste voisi sijaita muualla kuin Kampissa, jolloin voitaisiin välttää kantakaupungin ruuhkia, jotka varsinkin katutöistä johtuen eivät aina ole ennustettavissa. Liityntämahdollisuus raideliikenteeseen toisi matka-aikasäästöjä varsinkin muualla kuin Kamppiin päättyvillä matkoilla. Tunnin vuoroväli ruuhka-aikaan ei riitä.
Käyty keskustelu ja kartoille tehdyt merkinnät on kirjattu ylös ja huomioidaan suunnittelussa. Seuraavaksi esitettyä palvelutasoehdotusta muokataan kommenttien perusteella sekä Vihdin sisäisten yhteyksien, että pääkaupunkiseudun yhteyksien osalta. Tämän jälkeen analysoidaan erilaisten joukkoliikenteen järjestämistapojen hyvät ja huonot puolet. Toivomme teidän jatkavan selvitystyön etenemisen seuraamista täällä blogissa!

Tulivatko tärkeimmät asiat mielestäsi tässä esille?

---

Taksien matkapalvelut joukkoliikenteen osana (Kari Rastas, Vihdin Taksit ry.)
 
1. Ensimmäinen ja viimeinen kilometri joukkoliikenteen solmukohtien liityntäliikenteessä
- Taksi on joustava ja ympäristöystävällinen kuljetusmuoto, kun kuljetetaan vähäisiä matkustajamääriä.
- Kannattamattomia linja-auto vuoroja voitaisiin hyvinkin korvata kutsuohjatulla liikennöinnillä, silloin kun matkustajia ei aina löydy edes jokaiselle vuorolle.
- Matkustajan matkan toinen pää voi olla liityntäliikenteen solmukohta, esimerkiksi Nummelan linja-autoasema tai kaukoliikenteen pysäkit Nummelassa ja Vihdin kirkonkylässä. Hän siis tarvitsee kyydin joko kotoaan solmukohtaan tai sitten hän matkustaa solmukohdasta kotiinsa.
Tällöin matkustaja voisi tilata kyytinsä joko soittamalla tai älypuhelinsovelluksen kautta etukäteen kunnan tms. määrittelemille jatkovuoroille tai sitten kunta määrittää kuinka monta kuljetusta tunnin aikana voidaan maksimissan ajaa tietyltä kunnan alueelta, kuten esimerkiksi Haimoosta solmukohtiin ja takaisin. Tilausten välittäjä voi koota samalta suunnalta tulevat matkustajat yhdistettyyn kimppakyytiin jolloin kuljetuksen kustannusta saadaan alaspäin.
Matkustajalle tilauskeskus kertoon auton saapumisajan ja auto noutaa matkustajan sovitusta paikasta sovitulla kellonlyömällä. Matkustaja ilmoittaa kohtuuajoissa liikkumistarpeensa tilauskeskukselle, esimerkiksi 2 tuntia ennen reitin ohjeellista ajamista.
Mikäli yksikään matkustaja ei ole ilmoittautunut ajoissa, niin reittiä ei ajeta, eikä tällöin siis kunnalle koidu asiasta kuluja lainkaan.
Matkustaja maksaa kuljetuksesta kunnan määrittelemän hinnan eli omavastuuosuuden joka voi olla esim. kyseisen matkan bussilipun hinta.
Kunta määrittelee yhdessä asukkaiden kanssa etukäteen tiesuunnat, joiden ympäristöistä matkustajat noudetaan tai jätetään. Noutopaikka voi olla pysäkki tai muu vastaava paikka, jopa kotipiha.

2. Liikkuminen harrastuksiin, kauppoihin tai muuten vaan.
Sama malli soveltuu myös niille kuntalaisille, jotka kulkevat kotikylältään iltaisin tai viikonloppuisin harrastuksiin yms.  Kuljetus lähtee tai saapuu kuntakeskusten solmukohtiin, josta matkustaja voi jatkaa määränpäähänsä, mikäli se sijaitsee kohtuu etäisyydellä. Palvelun kuljetukset voi hoitaa Vihdin Taksit ry ja Lähitaksi Oy toimisi taksien alihankkijana hoitaen tilauskeskuksen ja laskutuksen.


18 kommenttia:

  1. https://yle.fi/uutiset/3-9977112 Voisiko tämän palvelusetelimallin ottaa oikeasti käyttöön myös Vihdissä kuten illassakin ehdotettiin ja ottaa Vihtilipun takaisin käyttöön? Sillon kaikki olisi kuten aiemmin kun asiat olivat vielä hyvin. Pohjolan liikenteelle tulisi paineita lisätä suoria vuoroja siis ei Veikkolan kautta kulkevia kun asiakkaat käyttäisivät Tervoa aina kun mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Tervalampelaisena haluaisin mainita, ettei minua hyödytä yhteydet Nummelaan työmatka-aikoina vaan suunta mieluumin Helsinkiin päin esim. Veikkolaan tai Vanhan Turuntien pysäkeille. Nummelaan mennessä matkustaisi ensin 20-30 ylimääräistä kilometriä ennen kuin edes olisi menossa oikeaan suuntaan. Näin ollen en kannata Veikkolan kautta kulkevien bussien vähentämistä ainakaan.

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti HSL liittyminen on edelleen tutkimnassa. Nyt siihen saadaan hyvä vertailu, kun pidetään palvelutaso vaihtoehdoissa samana.

    Huomioitavaa on, että.minimipalvelutaso ei voi olla se, mihin pyrimme. Tulee olla laadukasta vihtiläislle riittävän palvelutason joukkoliikennettä ja nyt esitetty minimitaso ei todellakaan ole sitä.

    VastaaPoista
  4. Tervalampelaisena minua ilahduttaa suunnitellut yhteydet Nummelaan, mutta asionnin pakollinen 8 tunnin kesto on kyllä kohtuuton. Vähintään 4 tunnin kuluttua pitäisi olla mahdollisuus paluumatkaan.

    VastaaPoista
  5. Otalampelaisena minua himean masentaa nämä suunnitelmat Vihdintien joukkoliikenteestä. Töihin ei ole mahdollista mennä julkisilla mitenkään, kirkolle tai Nummelaan ei ole toivoa päästä. Eikös Otalammelle rakennettu aikalailla niitä uusia omakotitaloja? Ei oikein houkuttele lapsiperheitä jos ainoa kauppa mihin arkisin pääsee ilman omaa autoa on S market ( ei huono kauppa, sitä en sano)

    VastaaPoista
  6. Vihdin kunnan pitäisi ehdottomasti tukea kuntalaisten työmatkoista koituvia kustannuksia vihtilipulla.
    Jos lippu poistuu,minun työmatkani Espooseen maksaa 400 euroa kuukaudessa eikä minulla todellakaan ole varaa siihen,joten pitääkö alkaa harkitsemaan yksiön vuokrausta Espoosta sillä rahalla???
    Samoin on käsittämätöntä,että ilta vuorosta joka kaupoissa päättyy kello 21.00 niin ei pääse enää bussilla vihtiin???!!!
    Toivon sydämestäni,että vihtilippu jatkuisi ja voisin asua Vihdissä.
    Ystävällisin terveisin,
    Niina Corsetti

    VastaaPoista
  7. Osa Helsingin busseista voisi kulkea Nummela - Huhmari välin piakkoin uudistuvan Pillistöntien kautta eikä aina Porintietä pitkin. Nummela kuitenkin kasvaa voimakkaasti siihen suuntaan.

    VastaaPoista
  8. Otalammella oli vielä 14 vuotta sitten paremmat bussiyhteydet, nyt ne ovat kokoajan vaan huonontuneet. Miten aiemmin oli rahaa näihin yhteyksiin? Kun kuitenkin Helsinki on noinkin lähellä Otalampea (35 km) luulisi bussiyhteyksiä olevan enemmän. Asukasmäärä kokoajan kasvaa Otalammella ja kuitenkin julkinen liikenne on mennyt huonompaan suuntaan? Outoa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Ihan totta! Silloin pääsi vielä muutenkin kuin kaksi kertaa aamulla Helsinkiin. Saako tähän jotain sukkulataksia ajamaan vaikka Rinnekodin risteykseen? Siitä menee linja 345 aamuisin 2 kertaa tunnissa ja illalla kerran tunnissa molempiin suuntiin. Voiko tätä kehittää palvelemaan sekä Kirkonkylää että Otalampea? Risto Holopainen

      Poista
    2. Sukkulataksin lisäksi Otalammelta kulkemista helpottaisi liityntäpysäköintipaikka Rinnekodin risteykseen.

      Poista
  9. Vihdin uutisten mukaan palvelutasoluonnoksessa esitetään Vihdin Kirkonkylältä yhteyttä pääkaupunkiseudulle klo 7 ja 8 ja paluuvuoroja klo 16 ja 17. Vuorot olisivat toimivampia, jos lähdöt Kirkonkylältä ja Helsingistä olisivat 20, 25 tai 30 yli. Erehdyin ostamaan Pohjolan liikenteen kausilipun syksyn ajaksi, koska Helsinki-Vihti haku antaa illan paluumatkalle vain sen vuoroja. (Johtuu siitä, että Tervon klo 16.05 ja 17 lähtevät vuorot eivät käy Vihdissä, vaan ajavat ohi Porin tietä). Kokemuksesta voin kertoa, että Pohjolan Liikenteen klo 7.05 Vihdistä lähtevä bussi on aika tyhjä Nummelaan asti, kun taas Tervon 20 minuuttia myöhäisempi vuoro oli ainakin keväällä täynnä Nummelaan meneviä koululaisia. Nämä kaksi vuoroa ovat ainoat, joilla ehdin töihin liukuman rajoissa, koska työmatkaan menee vielä Helsingin Keskustasta puolisen tuntia. Pohjolan Liikenteen vuoro odottelee Lankilassa pysäkillä joka ikinen päivä 5 minuuttia ja kiertää Veikkolan kautta ja on useamman kerran körötellyt sitten Helsingissä Tervon takana. Tarkoitus onkin vaihtaa takaisin Tervon käyttäjäksi, vaikka töissä kulkeminen tuleekin siten kalliimmaksi, kun on pakko ostaa Tervon oman kausilipun tai 30 matkan lisäksi Matkahuollon 44 matkan kortti. Vaikka jaksaisin paluumatkoilla kävellä Porintieltä kylälle, niin pelkkä Tervon lippu ei riitä, koska klo 17 Helsingistä lähtevällä vuorolla kulkiessa kertyy joka ikinen päivä kellokortille miinuksia. Palvelutasoluonnoksessa suunniteltu paluuvuoro klo 17 on siis liian aikainen. Viimeisen paluuvuoron pitäisi lähteä aikaisintaan 17.20, mutta mieluummin vielä myöhemmin. Ja toivomus olisi, että sekä aamu- että iltavuorot ajaisivat moottoritietä.

    Karkkilassa lukiota käyvä poika taas arvostaisi varmasti suunnilleen klo 8 Karkkilassa olevaa vuoroa. Nyt pikavuoroilla, jotka siis ainoat vuorot aamuisin, pääsee perille vain tuntia aiemmin tai tuntia myöhemmin.

    VastaaPoista
  10. Suunnitelmissa on yksi vuoro tunnissa (VU 16.12.17). Siinä tapauksessa en usko, että yksi linja-auto per vuoro riittäisi - ainakaan ruuhka-aikaan. Otetaan esimerkki, että linja-auto olisi tasatunnein Nummelan linja-autoasemalla, niin ainakin klo 7 ja 8 lähteviin vuoroihin tulee niin paljon matkustajia, että yksi auto ei riitä. Sama koskee vuoroja iltapäivällä esimerkkinä lähtöajat klo 16 ja 17. Parina edellisenä kesänä klo 17 suora vuoro Nlaan oli kesäaikataulun ajan pois, klo 17 vuoroja oli vain yksi ja Veikkolan kautta. Täytyy sanoa, että oli siinä sekä tunnelmaa että jännitystä - ihan kuljettajaa myöten... Turvallisuus toivottavasti otetaan huomioon ja kaikille matkustajille on istumapaikka. Matkustajamäärät on varmasti helppo selvittää kun Vihtilippu on ollut ahkerassa käytössä.
    Päätepisteen siirtäminen Kampista pois sillä syyllä, että kantakaupungissa on tietöitä on aika hatara. Tietöitä on kyllä ihan joka puolella. Kuulostaa aika erikoisielta, että jos harvoin matkaava haluaa Helsingin keskustaan, niin ensin mennäänkin Espooseen ja sieltä mahdollisesti uudella lipunhankinnalla jollain värkillä Helsinkiin. Eiköhän tuo Kamppi kuitenkin ole kultainen keskitie, kun sieltä pääsee jatkamaan usealla eri liikennevälineellä mihin sitten meneekin. Ymmärrän toki, etteivät pitkät työmatkat ole mukavia, olen itsekin yksi niistä - työmatka on minimissään 90 minuuttia suuntaansa. Silti olen sitä mieltä, että päätepiste tulee olla Kamppi. Esimerkiksi nyt, kun tietöitä on ollut Nla-Hki linja-autoreitillä poikkeuksellisen paljon, on Kampin ollessa päätepiste voinut valita eri liikennevälineitä loppumatkalle aina sen mukaan, missä milloinkin on ollut helpoin reitti. Yksi mahdollisuus olisi vaihtoehtoreitit eri päätepisteille, joista toinen vuoro menisi Kamppiin ja toinen jonnekin muualle. Tämä vaihtoehto tietysti lisäisi tarvittavien linja-autojen määrää per vuoro.
    Kaiken kaikkiaan julkisen liikenteen lisääminen ja monikäyttöisyys tulee olla johtava ajatus. Uusia asuntoja rakennetaan ja tontteja myydään. Oletettavaa siis on asukasluvun kasvu ja sitä kautta julkisen liikenteen tarpeen kasvu.

    VastaaPoista
  11. Yhtenäinen lippujärjestelmä on ehdottomasti tarpeenvihtiläisille ja liittyminen pääkaupunkiseudun lippujärjestelmään helpottaisi, kun ei tarvitsisi ostaa useita lippuja voidakseen kulkea Vihdistä pk-seudulle ja pk-seudun sisällä.
    Tällä hetkellä Vanhaa Porintietä pitkin kulkevat vähäiset työmatkalaista palvelevat linjat ovat kahden liikennöitsijän ajamia eikä työpäivän kannalta ole mahdollista valita vain yhden liikennöitsijän vuoroja meno-paluuliikenteeseen.

    VastaaPoista
  12. Yksi vakiohintainen lippu joka käy kaikille liikennöitsijöille ja vähemmän koukkauksia Veikkolan kautta.

    VastaaPoista
  13. 15 vuotta sitten Otalammelta pääsi ruuhka-aikoina 20 minuutin välein Helsinkiin ja takaisin. Viimeinen bussi Helsingistä lähti vielä 22 aikoihin. Silloin myös koululaiset kulkivat enemmän vuorobusseilla kuin takseilla, vaikka koulujakin oli nykyisen yhden sijasta kolme. Myös viikonloppuisin oli mahdollista käydä Helsingissä bussilla.

    Nykyisin on hankalaa, kun lapset tulevat sen ikäisiksi, että menevät opiskelemaan lukioihin, ammattikouluihin tai kauppaopistoihin. Kulkeminen on todella hankalaa ja opiskelupaikkaa ei välttämättä voi valita kiinnostuksen mukaan, vaan sen mukaan miten sinne edes jotenkin pääsee. Monet ystäväperheeni ovat muuttaneet täältä pois juuri huonojen kulkuyhteyksien vuoksi.

    Yhteydet Rinnekodin tai Kivistön juna-aseman suuntaan parantaisivat kulkemista. Ne mahdollistaisivat kulkemisen Helsinkiin tai Klaukkalaan ja Kivistö myös yhteyden lentokentälle tai junat ympäri Suomea. Näiden yhteyksien toimivassa ja kannattavassa suunnittelussa tarvitaan yhteistyötä naapurikuntien kanssa. Toki myös suorat yhteydet Helsinkiin ja Nummelaan ovat edelleen tärkeitä.

    VastaaPoista
  14. Asun Tervalammella ja sieltä suunnalta on vuoroja vähennetty ihan kiitettävästi. Sieltähän ei pääse kuin autolla Veikkolaan ja siitä sitten eteenpäin. Ns turvataan työmatkaliikenne ei päde läheskään kaikille minkä vuoksi monikaan ei käytä niitä vähäisiä vuoroja mitä sielläpäin nyt liikkuu, koska se on täysin mahdotonta. Minulla esim kesäaikaan on päivystys joka päättyy 16.15 viimeinen bussi Tervalammelle lähti klo 16.00 (kesän 2017 aikatauluja en ole enää edes katsonut, kun busseja on aivan mahdoton käyttää). Töissäkin pitäisi olla klo 8.00 eikä työpäivä pääty säännöllisesti niin, että ehtisi ehdotettuihin klo 16 ja 17 busseihin. Vuoroja pitäisi olla ainakin yksi tunnissa ja niitä pitäisi mainostaa, jotta ihmiset rupeaisivat busseja käyttämään. Yhtenäinen lippu olisi erinomainen ja suosittelisin liittymistä HSL:ään.

    Nykyisin bussivuorot on tehty sellaisiksi, etteivät kaikki aina mahdu busseihin ja on tarvittu lisävuoroja. Bussisuunnittelu on mennyt aika tavalla Pohjolan liikenteeltä metsään. Bussit menivät aikanaan vartin välein 15-17 välillä, jolloinka kaikki mahtuivat busseihin, kun busseja meni tasaisin välein.

    Veikkolassa on iso liityntäparkki, mutta mieluiten käyttäisin bussia kotoa asti. Mutta näillä vuoroilla se ei tule onnistumaan eikä pienillä vuorolisäyksillä.

    Monesti kaksi bussia ajoi peräkkäin Nummelaan, toinen niistä olisi hyvin voinut ajaa Veikkola-Tervalampi-Ojakkala-Nummela välin. Elämää on myös Nummelan ulkopuolella eikä kaikkea pitäisi sijoittaa Nummelan keskustaan.

    VastaaPoista
  15. Pohjolan Liikenteellä oli alennusmyynti ja ostin itselleni kausilipun ajalle 2.1-1.6. Hinnaksi tuli n. 142e/kk.
    Jännityksellä tässä odotankin sitä, että mikä mahtaisi olla HSL-lipun hinta meille vihtiläisille kun veikkolalaiset maksavat nyt 158,40 kuussa.
    Minun ei tarvitse jatkaa matkaani Helsingin sisällä minnekään vaan pääsen bussilla melkein työpaikan ovelle. Aika varmasti siis häviäisin rahallisesti HSL-lipun suhteen. En myöskään hyötyisi siinä, että voisin käyttää muidenkin bussiyhtiöiden vuoroja kun kuitenkin kaikki minulle sopivat vuorot ovat Pohjolan Liikenteen ajamia. Toivottavasti olisi siis jatkossakin mahdollista käyttää bussiyhtiön omaa, halvempaa lippua.

    VastaaPoista
  16. Nyt kun länsimetro toimii, voisiko bussilinjoja kulkea Nummela-Matinkylä-välillä? Paljon käy Nummelasta ihmisiä töissä Espoossa, joille tällä hetkellä yksityisautoilu on ainoa vaihtoehto. Bussien ei tarvitsisi enää ajaa Kamppiin asti, vaan syöttöliikenteenä Länsimetrolle.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Vihdin joukkoliikenteen jatkosuunnitelmat

Vihdin joukkoliikenteen selvitystyössä on käyty läpi kunnan eri alueiden joukkoliikennetarjontaa, joukkoliikenteen kehittämistarpeita se...