torstai 25. tammikuuta 2018

Vihdin kirkonkylän yhteyksien kommentointi

Edellisen postauksen osalta on haasteita kommentoinnin kanssa. Voitte jättää tähän kommentteja postaukseen Vihdin kirkonkylän yhteyksistä!

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Vihdin kirkonkylän yhteydet

Viimeisenä alueena Vihdin kunnan alueelta käsitellään Vihdin kirkonkylän joukkoliikenneyhteyksistä. Vihdin kirkonkylä on Nummelan keskuksen jälkeen väkirikkain tilastoalue Vihdissä, ja siellä on kaupallisia palveluita ja vapaa-ajan kohteita, joita käyttävät myös muut kuin kirkonkylän asukkaat. Näiden vuoksi Vihdin kirkonkylä päätettiin erottaa palvelutasomäärityksessä omaksi, erilliseksi luokakseen, jonne voidaan tarvittaessa tarjota Ojakkalaa ja Otalampea korkeampaa palvelutasoa.

Lähtökohta palvelutasoehdotuksessa on työssäkäynnin mahdollistaminen pääkaupunkiseudulla, eli kunnan turvaa menovuorot Vihdin kirkonkylästä pääkaupunkiseudulle arkisin noin klo 7 ja 8 ja paluuvuorot noin klo 16 ja 17. Lisäksi järjestetään tarvittavat yhteydet koulunkäyntiä ja toisen asteen opintoja varten.

Yllä kuvatun lisäksi Vihdin kirkonkylälle on toivottu lisävuoroja etenkin aamuun (liikenteen aloitus jo klo 6) sekä iltaan (liikenteen jatkaminen klo 18 saakka), jotka palvelisivat sekä laajempaa työmatkaliikennettä että vapaa-ajan liikkumistarpeita. Molempien muutosten tekeminen kustantaisi vuositasolla noin 27 000 € lisää nykytilaan nähden, eli yhteensä muutokset toisivat kunnalle vuosittaisia lisäkustannuksia 54 000 € verran esitettyyn palvelutasoon nähden. Käytännön mahdollisuudesta toivottuun palvelutasoparannukseen keskustellaan siis vielä kunnan sisällä sekä päättäjien kanssa.

Palvelevatko ehdotetut vuorot liikkumistarpeitasi? Kuinka tärkeäksi näet esitetyn palvelutasoparannuksen oman liikkumisen kannalta?
Jos voisit lisätä yhden vuoroparin Vihdin kirkonkylän yhteyksiin, milloin ja mihin se ajettaisiin? Kuinka usein käyttäisit tätä vuoroparia? Ehdotus voi koskea esimerkiksi päiväsajan, iltojen tai viikonloppujen liikkumistarpeita.
 

maanantai 8. tammikuuta 2018

Otalammen ja Ojakkalan yhteydet

Blogissa on käsitelty joukkoliikenneyhteyksiä alueittain. Ensin esiteltiin näkemys Nummelan ja pääkaupunkiseudun välisestä liikenteestä, ja viime postauksessa Vihdin kylien yhteyksistä. Jäljellä ovat vielä näkemykset taajamien, eli Otalammen, Ojakkalan ja Vihdin kirkonkylän yhteyksiin. Huomattavasti muita taajamia suuremman asukasmäärän vuoksi ajatuksenamme on irrottaa Vihdin kirkonkylän yhteydet palvelutasomäärityksessä omaksi luokituksekseen, minkä vuoksi kirkonkylän yhteyksiin palataan vasta ensi viikolla tarkemmin.

Palvelutasoehdotuksen mukaan Otalammen ja Ojakkalan taajamiin turvataan joukkoliikennetarjonta, joka mahdollistaa työssäkäynnin pääkaupunkiseudulla. Kunta turvaa vuorot Otalammelta ja Ojakkalasta pääkaupunkiseudulle arkisin noin klo 7 ja 8 sekä iltapäivisin paluuvuorot noin klo 16 ja 17. Lisäksi järjestetään tarvittavat vuorot koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille.
Palvelutasoehdotuksessa ei oteta vielä kantaa linjojen tarkempiin reitteihin, vaan näihin palataan vasta palvelutasomäärityksen valmistuttua (esimerkiksi liikennöinnin vuosittaisten tarkennusten yhteydessä). Toisaalta myös joukkoliikenteen tuleva järjestämistapa vaikuttaa erityisesti Otalammen reitteihin: jos Vihti liittyisi esimerkiksi osaksi HSL:ää, olisi Kaakkois-Vihdin joukkoliikennetarjontaa mahdollista kytkeä esimerkiksi Pohjois-Espoon tarjontaan.

Kuinka hyvin ehdotetut vuorot palvelevat liikkumistarpeitasi Otalammelta ja Ojakkalasta? Millainen olisi mielestäsi sopiva taajamien yhteyksien minimitaso viikonloppu- ja kesäliikenteessä? Mitkä olisivat vuorojen sopivimmat lähtö- ja paluuajat, jos tarjonnan määrä vastaisi suunnilleen arkiliikennettä?

Vihdin joukkoliikenteen jatkosuunnitelmat

Vihdin joukkoliikenteen selvitystyössä on käyty läpi kunnan eri alueiden joukkoliikennetarjontaa, joukkoliikenteen kehittämistarpeita se...